Kataja Event

Neste Ralli tarjosi kisavieraille elämyksiä VIP-teltoissa

Suomen suurin vuosittainen urheilutapahtuma, Neste Ralli, tarjosi hospitality-vierailleen elämyksiä Kataja Eventin teltoissa. Suomen MM-rallin virallisia hospitality-tilaisuuksia järjestettiin Jyväskylässä niin kaupunki- kuin metsäympäristössä.

– Lattiat ja upeat lasipinnat tekevät teltoista tasokkaan paikan niin ruokailuun kuin virvokkeista nauttimiseen. Lisäksi vierailla oli esteetön näkymä erikoiskokeelle, kertoo Neste Rallin promoottori Jani Backman AKK Sports Oy:stä.

Maasto haastoi teltan rakentajat

Kataja Event sai kilpailutuksen jälkeen kahden vuoden sopimuksen telttojen ja erikoisrakenteiden toimittamisesta Neste Ralliin. Vuoden 2018 rallireitti julkaistiin kevättalvella, ja Kataja Event kävi jo mittailemassa paikkoja ensimmäisen kerran, kun lumi oli vielä maassa. Itse ralli ajettiin heinäkuun lopussa.

– Kataja Event on toimittanut Neste Ralliin telttoja aiemminkin. Lähdimme aiempien kertojen perusteella miettimään, miten tapahtuma-aluetta voisi yhdessä entisestään kehittää, kertoo Backman.

Vuodesta 1951 asti järjestetyn Suomen MM-rallin suunnitteluvaihe on pitkä ja työ on ympärivuotista. Vielä itse tapahtumankin aikana tarvitaan yhteensä noin 4 500 ihmisen työpanos.

– Omat haasteensa tuo maasto. Telttoja pystytetään yhtä lailla Jyväskylän keskustaan Harjulle, kuin pellolle tai metsään erikoiskokeiden varrelle, missä maasto on tapahtumarakentamisen kannalta haastavaa. Kataja Event osaa asentaa telttoja tai muita rakenteita paikkaan kuin paikkaan.

Yhteensä 255 000 katsojaelämystä

Neste Rallin hospitality-tilaisuudet tarjoavat VIP-vieraille elämyksiä Jyväskylän keskustassa ja maastossa erikoiskokeiden varrella. Kataja Event toimitti teltat yhteensä noin 4000 vieraan tarpeisiin sekä AKK Partner Lounge -teltan Paviljongin huoltoparkin ytimeen. Lisäksi tapahtuma-alueelle pystytettiin pienempiä telttoja, esimerkiksi lipunmyyntiä varten.

– Maastossa järjestettäviä tilaisuuksia varten teltat pitää saada pystyyn parissa päivässä. Harjun osalta teimme poikkeuksen ja Kataja Event rakensi teltat jo aiemmin, ettei työ häiritsisi samalla alueella käytäviä Kalevan Kisoja.

Harjun kaupunkierikoiskokeita kävi porttilaskurin mukaan katsomassa kahden päivän aikana jopa 32 000 ihmistä. Samalla alueella sijaitsi kaksi Kataja Eventin VIP-telttaa. Kasettirakenteiset seinät ja lattia sekä upeat lasipinnat tekevät teltoista lähes kiinteää tilaa vastaavat.

– Edustavissa teltoissa on viihtyisää säässä kuin säässä. Tilat olivat vähän isommat kuin aikaisemmin, ja saimme hospitality-alueista kiitosta asiakkailtamme sekä yhteistyökumppaneiltamme, Backman summaa onnistuneen tapahtuman antia.

Neste Ralli lounge

– Omat haasteensa tuo maasto. Telttoja pystytetään yhtä lailla Jyväskylän keskustaan Harjulle, kuin pellolle tai metsään erikoiskokeiden varrelle, missä maasto on tapahtumarakentamisen kannalta haastavaa. Kataja Event osaa asentaa telttoja tai muita rakenteita paikkaan kuin paikkaan.