Kataja Event

Tapahtumarakentamisen edelläkävijä

Kataja Event Oy on vuonna 2001 perustettu tapahtumatelttoihin ja tapahtumarakentamiseen erikoistunut yritys. Vuokraamme tapahtumatiloja yrityksille ja ammattikäyttöön.

Yritys

Meille tärkeintä on ensiluokkainen palveluasenne: huolellisesta suunnittelusta, turvallisuudesta ja pitävistä aikatauluista aina riittäviin resursseihin asti. Olemme osa Telinekataja-konsernia, joten oman osaamisemme lisäksi asiakkaamme saa käyttöönsä yli 50 vuoden käytännön kokemuksen telineratkaisuista.

Kestävät ja turvalliset tapahtumatilat

Yhteistyökumppanimme ovat pitkään alalla toimineita laadun edelläkävijöitä. Toimimme yhdessä kertakäyttökulttuuria vastaan, koska tilapäisrakentamisessa kaikkien osien kestävyys ja monikäyttöisyys ovat avainasemassa. Huolellisesti suunniteltuja, modulaarisia teltta- ja rakenneosia yhdistelemällä teemme näyttävät puitteet yritysten ja ammattitoimijoiden tapahtumiin – yhä uudestaan ja uudestaan.

Olemme osa Telinekataja-konsernia

Telinekataja Oy on alansa johtava toimija Suomessa. Vuonna 1965 perustettu yritys on keskittynyt rakennusalan ja teollisuuden telineratkaisuihin sekä sääsuojiin. 1990-luvulla Telinekataja laajensi toimintaansa voimakkaasti myös tapahtumarakenteisiin, jotka yhtiöitettiin vuonna 2001 Kataja Event Oy tytäryhtiöksi.

Viron ja Baltian nopeasti kasvaville markkinoille perustettiin Tallinnaan vuonna 1993 tytäryhtiö AS Telinekataja. Yhteistyörutiinit ja logistiikka maiden välillä on hiottu sujuvaksi, ja konserni toteuttaa vaativiakin telineratkaisuja huolellisesti ja ammattitaidolla.
 

Tapahtumarakentamisen suomalainen tienraivaaja

Telinekataja Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Katajan isä, rakennusmestari Kauko O. Kataja, oli tekemässä katsomorakenteita jo vuonna 1952 Helsingin olympialaisiin, ja 60-luvulla esimerkiksi Eläintarhanajoihin sekä Keimolan moottoristadionille. Markku on kulkenut isänsä mukana nuoresta pojasta asti.

70–80-luvuilla esiintymislavat rakennettiin vielä puusta ja putkitelineistä, eikä suojaa sateelta ollut. Vuonna 1988 Telinekataja toteutti Suomen siihen asti suurimman tilapäiskatsomon Kalevan kisoihin Hämeenlinnaan – yli 10 000 istumapaikkaa, osa katettuja.

90-luvulla esiintymislavat kehittyivät suurin harppauksin vaatimusten kasvaessa. Lavat saivat kattorakenteet, ja äänentoistolle sekä muulle tekniikalle tehtiin tornirakenteita. Telinekataja tarjosi uusia ratkaisuja, joita käytettiin jopa historiallisessa Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron konsertissa Helsingin Senaatintorilla.

Markku vieraili Saksassa yhteistyökumppani Layherin naapurikylässä Losbergerin tehtaalla vuonna 1992. Telttarakenteisiin erikoistuneelta yritykseltä löytyi teknisesti parempi ja tyylikkäämpi ratkaisu aiemmin käytettyjen pressukankaiden tilalle. Markku toi Suomeen ensimmäiset alumiinirunkoiset, väriltään sinivalkoraidalliset teltat.

Tytäryhtiö Kataja Event perustettiin useita suurtapahtumia myöhemmin, vuonna 2001. Markun intohimo alaan ja innovatiivisiin ratkaisuihin on säilynyt lapsuudesta asti, ja Kataja Eventissä noudatetaan edelleen hänen malliansa, jossa kuunnellaan asiakkaan toiveet, suunnitellaan huolellisesti ja ryhdytään töihin. Me olemme tapahtumarakentamisen edelläkävijä!
 

Kauko O. Kataja

Arvot ohjaavat perheyrityksen toimintaa

Turvallisuus

Turvallisuus

Turvallisin toimija

Asiakas

Asiakas

Pidämme minkä lupaamme

Henkilöstö

Henkilöstö

Pidämme huolen toisistamme

Uudistuminen

Uudistuminen

Jatkuva parantaminen