Suomalaisen tapahtumarakentamisen edelläkävijä

Suomalaisen tapahtumarakentamisen juuret löytyvät 50-luvun alkupuolelta, Helsingin olympialaisista. Telinekatajan toimitusjohtaja Markku Katajan isä, rakennusmestari Kauko O. Kataja, oli vuonna 1952 rakentamassa Olympiastadionille tilapäiskatsomoita yhdessä saksalaisten kanssa. 60-luvulla Kauko oli tekemässä katsomorakenteita Eläintarhan ajoihin ja Keimolan moottoristadionille. Markku on nuoresta pojasta lähtien kulkenut isänsä, suomalaisen tapahtumarakentamisen pioneerin, mukana.

Markun palava intohimo tapahtumarakentamiseen on säilynyt siitä saakka, ja hänellä on merkittävä rooli suomalaisen tapahtumarakentamisen historiassa ja ammattimaistumisessa.

Tapahtumien järjestäminen oli Suomessa 70- ja 80-luvuilla vielä alkutekijöissään. Esiintymislavat rakennettiin puusta tai putkitelineistä. Tapahtumien onnistuminen oli kattojen puuttuessa täysin sään armoilla. Vuonna 1988 Telinekataja Oy toteutti Suomen siihen asti suurimman tilapäiskatsomon Kalevan kisoihin Hämeenlinnaan. Katsomo koostui 10 371 istumapaikasta, joista osa oli katettuja.

90-luvulla tapahtumien järjestämisestä tuli Suomessa yhä ammattimaisempaa. Yleisön ja järjestäjien vaatimukset tapahtumarakenteille kasvoivat. Esiintymislavat kehittyivät 90-luvulla suurin harppauksin. Lavoja kyettiin varustamaan kattorakentein, ja tekninen vaatimustaso kasvoi nopeasti. Äänentoistolle, valoille ja muulle esitystekniikalle tarvittiin erilaisia tornirakenteita. Telinekataja vastasi kasvaviin tarpeisiin tarjoamalla uudenlaisia ratkaisuja, joita käytettiin muun muassa Tallinnan Rock Summer -tapahtumassa, Kaisaniemen kesäkonserteissa sekä historiallisessa Leningrad Cowboysien ja Puna-armeijan kuoron yhteiskonsertissa Helsingin Senaatintorilla.

Merkittävälle tilaajalle rakennettiin hääteltta telineistä ja vihreistä pressukankaista. Se ei ollut järin kaunis, mutta piti sadetta. Tämä käynnisti tarpeen etsiä teknisesti parempia ja tyylikkäämpiä telttarakenteita. Ratkaisu löytyi Telinekatajan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Layherin naapurikylästä Saksasta, jossa toimi telttarakenteisiin erikoistunut yritys nimeltään Losberger. Vierailtuaan tehtaalla ensimmäisen kerran vuonna 1992, päätti Markku tuoda Suomen markkinoille ensimmäiset alumiinirunkoiset ja väriltään tietysti sinivalkoraidalliset teltat.

Telinekataja oli myös mukana toteuttamassa todellisen suurtapahtuman, Sörnäisissä vuosina 1995 - 97 järjestettyjen DTM-katurata-ajojen tilapäisrakenteita.

Telinekataja vastasi kasvaviin haasteisiin perustamalla vuonna 2001 tapahtumarakenteisiin erikoistuneen tytäryhtiön - Kataja Eventin. Yrityksen ammattilaiset ovat tuoneet Suomen tapahtumamarkkinoille uusia innovatiivisia ratkaisuja ja yhä ammattimaisempaa palvelua tapahtumajärjestäjille Suomessa ja Virossa.

Kataja Eventissä noudatetaan edelleen Markun mallia, jossa kuunnellaan asiakkaan toiveet, suunnitellaan huolellisesti ratkaisu ja ruvetaan töihin!

Eltsun ajot

Kuvat: Suomen Urheilumuseo