Kataja Event toimitti Tampereella Teivon raviradalla 2011 järjestettyihin kuninkuusraveihin yli 50 erilaista toto-, ruoka-, anniskelu-, ja esittelytelttaa. Näiden yhteispinta-ala oli noin 2000 m2. Lisäksi toimitettiin kalustettu ja valaistu 650 m2 VIP-teltta.
Telttojen ohella rakennettiin esiintymislava ja sisääntuloportti sekä 500-paikkainen lisäkatsomo. Katsomo voitiin sijoittaa aivan radan reunaan kiinni, koska muunneltavan rakennejärjestelmän ansiosta sisääntulot tehtiin tulemaan takaa. Myös kalusteita oli paljon, erilaisia pöytiä yli 200 ja penkkejä 250.
Kuninkuusravien järjestämisvastuu kiertää eri raviradoilla, joten Teivon kohdalle se osuu noin 15 vuoden välein. Tapahtuma onkin radan kannalta liki ainutkertaisen suuri ponnistus.
Onnistuneen tapahtuman perustana Teivossa oli Tampereen raviradan toimitusjohtaja Matti Mahlamäen mukaan huolellinen oma aluesuunnittelu ja toteutus. Kataja Event toimitti kaiken tarvittavan materiaalin ensiluokkaisesti. Erityisesti Mahlamäki kiittää sujuvaa työprosessia. Isoa tapahtumaa rakennettaessa tilanteet vaihtelevat ja todelliset tarpeet tarkentuvat vasta aivan loppuvaiheessa. Tämä ei ollut Kataja Eventille mikään ongelma.
Myös Teivon kiinteiden rakenteiden ja tilapäisten tilojen yhteensovittaminen onnistui hyvin. Muun muassa wc- ja tarjoilutilat sekä ravintolat ja totohallit voitiin hyödyntää tapahtumassa, mikä oli tarpeen, koska väkeä oli todella paljon. Jokainen neliömetri isolla alueella oli käytössä. Viikonlopun yhteenlaskettu yleisömäärä oli lähes 46 000. Lisäksi lauantain Eppu Normaalin konserttia raviradalla seurasi 8 800 katsojaa. Kuninkuusravien liikevaihto oli kahdessa päivässä lähes kolme miljoonaa euroa.
Matti Mahlamäki kertoo, että tapahtumarakentamisessa kaikki sujui hyvin, minkä voi päätellä siitä, että mitään erityistä ei jäänyt mieleen. ”Katajaan tarvitsi olla yhteydessä vähän – ja se on tässä hyve.”


