Kataja Event on toimittanut Asuntomessuille vuodesta 2008 alkaen rakentaja- ja sisustushallin sekä muita näytteilleasettajatiloja. Kokkolassa oli vuonna 2011 lähes 2000 m2 näyttelytiloja. Uutuutena otettiin käyttöön asiakaskohtaiset messujen väreihin tehdyt seinät joilla tilojen ilme saadaan yhtenäiseksi. Uuden palvelumallinsa mukaisesti Kataja Event asentaa, purkaa, pesee, huoltaa ja varastoi Asuntomessujen seinät ja ne tuodaan siisteinä ja huollettuina seuraaville messuille – seuraavaksi Tampereen Vuorekseen 2012.
Asuntomessujen kehitysjohtaja Pasi Hulkkonen kertoo, että tilat ovat toimineet käytössä hyvin. Teltat ovat siistejä ja pitävät vettä – mikä on kuitenkin pitkässä, isossa yleisötapahtumassa hyvin olennaista.
Kokkolassa ensi kertaa käytössä olleet messujen omat seinät antoivat hyvin lisäväriä tiloihin ja myös sisustukseen panostettiin enemmän kuin aiemmin. Erikoisuutena Hulkkonen mainitsee 60 neliömetrin tuotetalon, jolla esiteltiin talon auki leikattuja rakenteita. Koko talo oli näyttelyteltan sisällä hyvässä suojassa säältä, koska teltta rakennettiin sen päälle samana päivänä, kuin talo tuotiin paikalle.
Tampereen Vuorekseen 2012 on tulossa iso, 20 x 80 metrin rakentaja- ja sisustushalli, jonka lisäksi tehdään uutena tulevaisuushalli. Siinä esittäytyy alan uusin tekniikka Tekesin johdolla.
Miksi juuri Kataja Eventin teltta? Pasi Hulkkonen kertoo, että siisteys ja laatumielikuva olivat hyvät – ja hintakin sopiva. Aikataulut ovat pitäneet ja palvelu toimii hyvin. Yhä paremmin nyt, kun yhteistyötä on jatkettu jo useita vuosia. ”En ainakaan mitään moitittavaa keksi, suomalaiseen tapaan tyypillisesti ei pukahdetakaan silloin, kun kaikki on hyvin, ehkä pitäisi muistaa kiittääkin.”
